Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kausi 2013. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kausi 2013. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kohta saa satoa!

Joko kohta tulee kypsää satoa? Ei ole ainakan enää kaukana, että saan kauden 2013 ensimmäiset kypsät podit. Varmasti ensi viikon alussa napsin ensimmäiset täysin kypsät Biquinhot (C. Chinense) ja pistän ne poskeeni.
Biquinho (C. Chinense)
Orange Habanero (C. Chinense), joka on tuttu viime kesältä, kasvattaa myös tämän kesän ensimmäisiään. Väriä ei vielä pinnassa ole, mutta eiköhän sinnekin sitä ilmaannu.
Orange Habanero (C. Chinense)
Myös muut kasvattavat ahkerasti podejaan:
Tobago Sweet (C. Chinense)
Jalapeno (C. Annuum)
Leek (C. Baccatum)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Chilit kesällä

Yhä useampi chileistäni on alkanut viime aikoina tekemään podeja ja kukkiminen on lisääntynyt. Ahkerampia kukkijoita on ollut ehkäpä Aji Cristal (C. Baccatum), sekä Leek (C. Baccatum), jotka molemmat ovat parhaimmillaan olleet aivan täynnä kukkia. Nyt kukkiminen on alkanut ainakin Leekin osalta tuottaa tulosta, sillä siihen on ilmestynyt useita pieniä podeja.
Leek (C. Baccatum) podittaa
Olen monesti kertonut Biquinhostani (C. Chinense) täällä blogissa, kuinka se kukkii ja podittaa. Kerta kiellon päälle: se on kasvattunut entistä enemmän nyt kukkia ja podejakin on muutamia tullut lisää. Yksikään ei ole vielä väriä alkanut vaihtamaan, mutta eipä sillä niin kiirettä ole. Biquinhon podi on niin pieni, että eihän minun Biquinhosatoni tule paljoa todellakaan painamaan, mutta kappalemäärällisesti satoa on tulossa todella hyvin.
Biquinho (C. Chinense)
Talvella ja keväällä huonosti voinut Orange Habanero (C. Chinense) on taas vironnut ja kukkii. Joskin paljon maltillisemmin, kuin useat toverinsa. Kukkii kuitenkin ja kaksinpodiakin on kasvamassa sen oksilla.
Orange Habanero (C. Chinense)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kukkia ja podeja

Ulkona on tätä kirjoittaessa varjossa 28 astetta lämmintä. Auringossa lämpötila nousee yli kolmenkymmenen. Kasvatuskaapissa lämpötila on kuumimpina hetkinä 40 - 45 astetta celsiusta. 
Täydellinen keli chileille? 
Biquinho (C. chinense)
Tämäkin Biquinho
Orange Habanero ( C. chinense)


Jalapeno (C. annuum)
Aji Cristal (C. baccatum)
Leek (C. annuum)

torstai 30. toukokuuta 2013

Biquinho podittaa!

Viimevuotinen Biquinho (C. Chinense) on jo muutaman kuukauden kukkinut oikein urakalla, mutta kaikki kukat ovat kukkimisen jälkeen tippuneet pois kuivuneina. Syynä ongelmaan oli luultavasti se ettei kasvi saanut tarpeeksi lämpöä ja valoa.
Biquinho podittaa auringossa
Nyt kesän koittaessa nuo molemmat ongelmat on hoidettu alta pois ihan säähaltijan ansiosta. Viime aikaisten helteisten päivien, sekä aurinkoisten viikkojen aikana on kukkia ja nuppuja ilmestynyt entistä enemmän ja tiuhempaan tahtiin.

Tänä aamuna huomasin, että tuo kukkiminen alkaa nyt tuottaa tulosta, sillä Biquonhossa on noin 15 pientä podia ja lisää on tulossa, sillä monesta kukasta on terälehdet tippuneet, joten viikon päästä podeja on jo paljon enemmän.

Lisäksi kukkia laskiessani totesin niitä olevan suurinpiirtein nelisenkymmentä ja siihen nuput päälle. Saa nähdä mitä toivottavasti pitkä ja kuuma kesä tuo tullessaan chilirintamalla. Nyt näyttää ainakin hyvälle.

torstai 23. toukokuuta 2013

Ensimmäinen kukkija on Guyana Baccatum

Otsikko valehtelee hiukan, koska tämän vuoden ensimmäinen kukkija oli Biguinho (C. Chinense), eikä Guyana Baccatum (C. Baccatum), kuten otsikko väittää. Guyanalainen on ensimmäinen tämän vuotinen taimi, joka on alkanut kukkia. En kuitenkaan jaksanut kirjoitta pitkää ja monimutkaista otsikkoa, joten nykyinen kelvannee.
Guyanalainen kukkii
Se siitä otsikoista. Keskitytään itse kasviin. Laitoin Guyanalaiset itämään 18. helmikuuta toisessa satsissa. Niin Guyana Baccatumeja on itse asiassa kaksi, mutta koska olen kieputtanut ne yhteen ja rungot ovat alhaalta mullan alta hiukan alkaneet puutua toisiinsa kiinni, niin puhun tästedes yhdestä kasvista kahden sijaan.
Guyana Baccan kukka on tyypillinen nätti baccatumin kukka. Täällä lisää baccatumien kukista.
Guyanalaisten rungot kasvavat yhteen. Vanha kuva!
Laitoin Guyanalaisen uuteen isompaan ruukkun muutama päivä sitten ja se on varmasti osaltaa vauhdittanut kukan ja nuppujen syntymistä. Tähän kun ynnätään yhteen viime aikojen lämpimät kelit ja runsas auringon paiste, niin ei ihme, että kukkaa pukkaa.

Kukkia ovat myös täynnä aiemmin mainittu Biquinho, kuten myös Orange Habanero (C. Chinense). Niistä kuitenkin lisää myöhemmin.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ruukunvaihto-operaatio chileille

Lähes kaikki chilit saivat isommat ruukut
Keli on kesäinen näin toukokuussa. Kevät on pitkällä ja sen huomaa monesta asiasta.
Kasvit vihertävät, ihmiset jalkautuvat kaupungin kaduille, ja useat kärsivät siitepölyjen aiheuttamista allergisista reaktioista.
Itselläni tulee päänvaivaa juuri noista siitepölyjen aiheuttamista reaktioista tähän aikaan vuodesta. Kurkku on kipeä, ääni lähtee, nenä vuotaa. Onnneksi nuo asiat eivät chili-intoa lannista.
Siispä vaihdoin tänään hyvin kasvaneille chileilleni uudet isommat ruukut.

Jo oli aikakin. Niiden juuret änkivät ja tulivat ruukkujen pohjarei'istä ulos ja oli fiksua vaihtaa isommat ruukut.
Fatalii (C. Chinense) on toistaiseksi ilman isompaa ruukkua
Uudet ruukut saivat kaikki muut paitsi Naga Morichit (C. Chinense) ja Fatalii (C. Chinense), sillä nuo kolme vaikuttavat siltä, että ne pärjäävät nykyisissä ruukuissa vielä hetken.

Uusia ruukkuja kaipasivat erityisesti Aji Cristalit (C. Baccatum), sekä Campanet ja Guyana Baccatumit (molemmat C. Chinense)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Kasvu hyvässä vauhdissa

Fatalii (C. Chinense) kasvaa hyvin
Chilit ovat kasvaneet. Se on hyvä todeta heti tässä alkuun. Kaikki ovat todella hyvässä vauhdissa ja se on loistava juttu.
Congon (C. Chinense) kasvussa ei ole moittimista
Jotkut yksilöt, kuten Aji Cristal (C. Baccatum) ja Campane (C. Baccatum) ovat kasvaneet sen verran, että ruukunvaihto on tullut taas kerran ajankohtaiseksi. Nyt kuitenkin yritän hiukan venyttää ruukunvaihtoa myöhemmäksi, jotta tuon operaation voisi tehdä vasta, kun chilit ovat kokonaan siirretty ulos. Saa nähdä kuinka homma etenee ja kasvua tapahtuu.
Guyana Baccatum (C. Baccatum) nuppuilee!
Lisäksi toinen aivan mahtava asia on, että osaan taimista on tullut nuppuja ja nupun alkuja! Tällaisia yksilöitä ovat edellämainitut Aji Cristalit ja Campanet, sekä näiden lisäksi Jalapenot (C. Annuum) ja Guyana Baccatumit (C. Baccatum). Epäilen, että ennen ulosvientiä ei podeja ole luvassa, mutta tämän jälkeen odotukset ja toiveet nousevat sille tasolle, että satoa on syytä odottaa.


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Lajike-esittely: Naga Morich (C. Chinense)

Kaksi Naga Morich (C. Chinense) tainta
Edellisestä lajike-esittelystä on kulunut aikaa jo yli kuukausi, ja tässä vaiheessa kevättä on luultavasti hyvä esitellä uusi lajike.
Tällä kertaa esittelyvuorossa on Naga Morich (C. Chinense).

Naga Morich on saanut huippusuosion suomalaisten chilinkasvattajien keskuudessa. Se on todella suosittu lajike kotikasvatuksessa ja sitä uskalletaan käyttää ja kokeilla monella tapaa vaikka sen tulisuus on vaikuttavaa. Yksilöstä riippuen tulisuutta on keskimäärin 1000 000 scovillea.

Klassinen kuva Naga Morichista.
Naga Morichin podi on suipon mallinen ja hiukan kurttuinen. Tyypillinen podin koko on 4-7 senttimetriä. Tämän Bangladeshista kotoisin olevan lajikkeen hedelmien maku on hedelmäinen ja maukas tulisuudestaan huolimatta. Jotkut sanovat, että maussa on häivähdys persikkaa tai appelsiinia. Tarkempien makuelämysten kokeminen ei kuitenkaan välttämättä aloittelevalta chilistiltä onnistu poltteen vallatessa suun. Kun lajikkeen poltteeseen tottuu, on kyseessä todella herkullinen ja riittoisa lajike. Ikävä kyllä podit eivät ole aivan nopeiten kypsyviä.

Kasvina Naga Morich on helppo kasvatettava. Se ei tarvitse tukemista tukevan kasvutapansa ansiosta. Vaatii kuitenkin melko runsaasti valoa ja suositeltavaa onkin kasvattaa "Nagaa" etelä- tai länsi-ikkunalla mahdollisuuksien mukaan. Tuottaa kuitenkin satoa myös keskinkertaisella hoidolla. Lisäksi kasvi on todella tuholaiskestävä.
Helppoutensa ansiosta Naga Morich on oiva valinta aloittelevalle chilinkasvattajalle

Kasvin lehdet ovat melko kookkaat ja runsaalla auringonvalolla, sekä hyvällä hoidolla Naga kasvattaa tukevan ja puumaisen varren, sekä tiheän kasvuston lehtiä.

Naga Morichin kukat ovat pienet ja väritykseltään valkoiset, sekä hiukan vihertävät. Voit lukea täältä lisää Capsicum chinensien kukista.

Naga Morichin alun hedelmäinen maku ja sitten alkava helvetillinen polte ovat unohtumaton elämys varsinkin ensimmäisellä kerralla.

Lajike-esittelyissäni kerron perusasioita kustakin käsiteltävästä lajikkeesta. Scovillemäärät, podien ja  kukkien ulkomuoto ovat asioita, jotka pyrin kertomaan artikkeleissa, sillä ne ovat tärkeitä tunnistuskeinoja lajikkeiden välillä. Tiedot tulevat omista kokemuksistani, sekä lukemistani asioista. Näiden ohessa kerron myös muuta faktaa kyseisestä lajikkeesta.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sun, sun sun. Here we come, come, come.

Hyvää kevättä, toivottavat auringossa kylpevät chilit

Upea on ollut keli. Leskenlehtiä alkaa ilmestyä, lumi on täällä Keski-Suomessa pääosin jo sulanut ja kasvit alkavat pian valmistautua kesään.
Siispä otan itselleni oikeuden julistaa kevään olevan täällä. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu siitä.
Nämä kaverit odottavat ulospääsyä.

Kun kirjoitin, että kasvit alkavat valmistautua pian kesään, puhuin luonnon kasveista. Täällä sisällä kasvatuksessa olevat taimet ovat kuitenkin myös ne valmistautumassa kesään ja siihen, että ne voisi siirtää pois sisältä.
Biquinho (C. Chinense) puskee uutta oksaa

Yksi näistä piakkoin ulospääsevistä kasveista on viime vuotinen Biquinho (C. Chinense). Se on viettänyt koko pitkän ja pimeän talven sisällä ja jopa yritti kukkiakkin. Nyt se on ottanut lisääntyneen auringonpaisteen ansiosta hurjan kasvu- ja lehtimmassanlisäysspurtin. Lisää oksia pukkaa reilusti ja uusia lehtiä on järjetön määrä. Lehdet ovat aivan tasaisen vihreitä ja kasvi näyttää todella hyvinvoivalle. Ja mikäs siinä, kun aurinkokin hellii. Tänä kesänä se ei enää kasvatuskaappiin mahdu, joten se tarkoittaa sitä, että Biquinho viettää tämän kesän ulkosalla.

Tämänvuotiset uudet Campanet (C. Baccatum)  ovat ottaneet myös hurjan kasvuspurtin. Alla olevasta kuvasta voi havaita lehtien kokoluokan ja korkeuttakin on molemmille tullut hurjasti lisää.
Campanen (C. Baccatum) lehdet ovat varsin mukavan kokoiset
Chileistä oikeastaan ainut, joka ei ole ottamut kasvuspurttia on toinen Congo (C. Chinense) se kasvaa tasaisen varmasti. Eipä sillä kyllä niin väliä ole, sillä sen lajiketoveri on niin  hyvässä kasvussa.
Tämä Congo (C. Baccatum) kasvaa ja voi hyvin
Myös supertuliset yksilöt kasvavat ihan mukavaa tahtia. Molemmat Naga Morichit (C. Chinense) kasvavat tasaisen varmasti kokoa ja niidenkään voinnissa ei valittamisen aihetta ole. Trinidad Scorpion Morouga Blend (C. Chinense) kasvaa myös hyvin.

Naga Morich (C. Chinense) kasvaa
Chilien kasvussa, kuten myöskin keväisessä kelissä ei ole kummassakaan valittamista.
Nyt vain toivotaan, että molemmat jatkuvat.
Tobago Sweet (C. Chinense)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ongelma nimeltä Orange Habanero

Aikaisemmin olen myös valitellut Orange Habaneron huonoa vointia. Nyt ongelma on kuitenkin paisunut ja osa oksista on läpensä kuivunut ja aivan ruskeita.
Ruukku on vaihdettu, lannoitus aloitettu, valoa pitäisi olla tarpeeksi ja kastelukin on samanlaista, kuin se on aina ollut.
Missä siis ongelma? Minä en tiedä.
Kuivunutta on
Noin yksi neljäsosaa oksista on yllänähtävän kuvan kaltaisia. Toinen neljäsosa on keltaista ja puolet kellertävää ja uutta kasvustoa.

Kyllä, kasvissa on myös uutta kasvustoa kaiken kuivuuden keskellä.
Herääkin kysymys kuinka kuivattaa oksia ja antaa lehtien tippua reilulla kädellä samaan aikaan, kun se kasvattaa tervettä ja uutta lehteä ja oksaa.

Onko kyseessä siis vain vanhojen oksien ja lehtien tiputtelua? En usko, sillä lehtiä ja oksia on kuivunut niin reiulusti, että ei se voi olla normaalia. Näin paljon lehtiä ei syksyllä tiputellut Biquinhokaan. Ja nyt on sentään (tai siis pitäisi olla) kevät.

Onko jollakin blogin lukijalla ideoita tai tietoa? Epäilyksiä?
Kaikki otetaan vastaan epäilyistä  ja luuloista tietoon asti.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kasvua kuvina

Viime viikolla valittelin chilieni hidasta kasvua. Nyt tilanne on kuitenkin korjaantunut, sillä kasvua on havaittavissa ihan mukavasti. Höpinät ovat tällä kertaa pannassa, joten nyt tykitetään vain kuvia.
Aji Cristal (C. Baccatum)
Leek (C. Baccatum)
Campane (C. Baccatum)
TSMB (C. Chinense)

Toinen Campane (C. Baccatum)

Fatalii (C. Chinense)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Fifty - fifty kasvua

Campane (C. Baccatum) kasvaa auringossa

Kevät on edennyt päivän valoisa aika on jo varsin kiitettävällä tasolla. Aurinko paistaa pidempään, mikä on näin "ikkunalautakasvattajan" näkökulmasta hyvä juttu.

Kirjoitan tänään nuorista taimistani. Kyseessä ovat siis nämä. Minusta tuntuu, että joidenkin yksilöiden kohdalla kasvu on aika onnetonta, vaikka aurinko kuinka hellii päivät pitkät.
Leekin (C. Baccatum) kasvu ei ole erityisen vauhdikasta

Fataliin kehitys on melkoisen hidasta, eivätkä Naga Morichitkaan ole yllättäneet kasvuvauhdillaan. Toisen Leekin kasvu on melkoisen onnetonta ja Congot junnaavat lähes paikoillaan. Jalapenojenkaan kasvuvauhdissa ei ole hurraamista. Trinidad Scorpion Morouga Blend, eli TSMB ei ole vielä ottanut kasvuspurttia myöskään. Tobago Sweetit... No, voitte varmaan arvata.
Jokainen on kuitenkin kasvanut jonkin verran. Yksikään ei ole jäänyt täysin paikoilleen.
Aji Cristal (C. Baccatum) kasvaa

Onneksi toinen puolisko chileistä on hiukan enemmän petrannut, kuin edellämainitut. Nämä kaverit ottavat auringosta ilon irti ja ovat kasvaneet. Molemmat Campanet ovat kasvaneet suunnilleen samaa tahtia. Toistensa ympärille kiedotut Guyana Baccatumit kasvattavat lisää vartta ja lehtiä koko ajan. Suurimman kasvuspurtin on kuitenkin ottanut toinen Aji Cristaleista. Se on venähtänyt ihan mukavasti pituutta viikon aikana.


Ruukunvaihdon jälkeiset tapahtumat taimien kasvussa ovat menneet aikalailla fifty fifty. Osa on venähtänyt ihan mukavasti pituutta ja lehtiä on tullut, kun taas osa on kasvanut hitaanpuoleisesti. Tässä vaiheessa kevättä ei voi kuitenkaan sanoa vielä, että miten kasvu tulee jakautumaan. Veikkaan joka tapauksessa, että lähes jokaisesta taimestani kerkee tulla kesän mittaan satoa tuottava kasvi.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ruukunvaihto chileille. Part 2

Eilen siirsin osan chileistäni omiin, uusiin, isompiin ruukkuihin kasvamaan. Minulla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi multaa homman loppuun viemiseen, eli suurin osa chileistä jäi ilman uutta ruukkua. Tänään tilanne kuitenkin korjautui, kun kävin hakemassa Plantagenilta lisää multaa ja pari uutta, isompaa ruukkua.
Tobago Sweetit (C. Chinense) uusissa ruukuissa
Aji Cristalit (C. Baccatum)
Campanet (C. Baccatum)
Congot (C. Chinense)
Jalapenot (C. Annuum)
Olen ollut myös jonkin aikaa huolissani Biquinhoni ja Orange Habaneroni voinnista. Niiden lehdet ja osa oksista on mennyt keltaisiksi ja lehtiä on tippunut rankalla kädellä. Nekin saivat tänään uudet ruukut. Multatilaa on nyt reilusti enemmän, kuin edeltävissä, joten tilaa pitäisi olla kasvaa.
Nyt olen aloittanut lannoituksen ja lisäksi kasvit saivat isommat ruukut, joten eiköhän ne siitä piristy.
Biquinho (C. Chinense) uudessa ruukussaan
Orange Habanero (C. Chinense) uudessa ruukussaan
Nyt ovat siis kaikki chilini saaneet uudet ruukut, joissa pitäisi olla reilusti tilaa kasvaa. Toivottavasti niissä mennään seuraava muutama kuukausi ja toivon, että Orange Habanero ja Biquinho virkoavat. Sen aika näyttää.
Kaikki kaverukset