Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukkiminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukkiminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Chilit kesällä

Yhä useampi chileistäni on alkanut viime aikoina tekemään podeja ja kukkiminen on lisääntynyt. Ahkerampia kukkijoita on ollut ehkäpä Aji Cristal (C. Baccatum), sekä Leek (C. Baccatum), jotka molemmat ovat parhaimmillaan olleet aivan täynnä kukkia. Nyt kukkiminen on alkanut ainakin Leekin osalta tuottaa tulosta, sillä siihen on ilmestynyt useita pieniä podeja.
Leek (C. Baccatum) podittaa
Olen monesti kertonut Biquinhostani (C. Chinense) täällä blogissa, kuinka se kukkii ja podittaa. Kerta kiellon päälle: se on kasvattunut entistä enemmän nyt kukkia ja podejakin on muutamia tullut lisää. Yksikään ei ole vielä väriä alkanut vaihtamaan, mutta eipä sillä niin kiirettä ole. Biquinhon podi on niin pieni, että eihän minun Biquinhosatoni tule paljoa todellakaan painamaan, mutta kappalemäärällisesti satoa on tulossa todella hyvin.
Biquinho (C. Chinense)
Talvella ja keväällä huonosti voinut Orange Habanero (C. Chinense) on taas vironnut ja kukkii. Joskin paljon maltillisemmin, kuin useat toverinsa. Kukkii kuitenkin ja kaksinpodiakin on kasvamassa sen oksilla.
Orange Habanero (C. Chinense)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kukkia ja podeja

Ulkona on tätä kirjoittaessa varjossa 28 astetta lämmintä. Auringossa lämpötila nousee yli kolmenkymmenen. Kasvatuskaapissa lämpötila on kuumimpina hetkinä 40 - 45 astetta celsiusta. 
Täydellinen keli chileille? 
Biquinho (C. chinense)
Tämäkin Biquinho
Orange Habanero ( C. chinense)


Jalapeno (C. annuum)
Aji Cristal (C. baccatum)
Leek (C. annuum)

torstai 30. toukokuuta 2013

Biquinho podittaa!

Viimevuotinen Biquinho (C. Chinense) on jo muutaman kuukauden kukkinut oikein urakalla, mutta kaikki kukat ovat kukkimisen jälkeen tippuneet pois kuivuneina. Syynä ongelmaan oli luultavasti se ettei kasvi saanut tarpeeksi lämpöä ja valoa.
Biquinho podittaa auringossa
Nyt kesän koittaessa nuo molemmat ongelmat on hoidettu alta pois ihan säähaltijan ansiosta. Viime aikaisten helteisten päivien, sekä aurinkoisten viikkojen aikana on kukkia ja nuppuja ilmestynyt entistä enemmän ja tiuhempaan tahtiin.

Tänä aamuna huomasin, että tuo kukkiminen alkaa nyt tuottaa tulosta, sillä Biquonhossa on noin 15 pientä podia ja lisää on tulossa, sillä monesta kukasta on terälehdet tippuneet, joten viikon päästä podeja on jo paljon enemmän.

Lisäksi kukkia laskiessani totesin niitä olevan suurinpiirtein nelisenkymmentä ja siihen nuput päälle. Saa nähdä mitä toivottavasti pitkä ja kuuma kesä tuo tullessaan chilirintamalla. Nyt näyttää ainakin hyvälle.

torstai 23. toukokuuta 2013

Ensimmäinen kukkija on Guyana Baccatum

Otsikko valehtelee hiukan, koska tämän vuoden ensimmäinen kukkija oli Biguinho (C. Chinense), eikä Guyana Baccatum (C. Baccatum), kuten otsikko väittää. Guyanalainen on ensimmäinen tämän vuotinen taimi, joka on alkanut kukkia. En kuitenkaan jaksanut kirjoitta pitkää ja monimutkaista otsikkoa, joten nykyinen kelvannee.
Guyanalainen kukkii
Se siitä otsikoista. Keskitytään itse kasviin. Laitoin Guyanalaiset itämään 18. helmikuuta toisessa satsissa. Niin Guyana Baccatumeja on itse asiassa kaksi, mutta koska olen kieputtanut ne yhteen ja rungot ovat alhaalta mullan alta hiukan alkaneet puutua toisiinsa kiinni, niin puhun tästedes yhdestä kasvista kahden sijaan.
Guyana Baccan kukka on tyypillinen nätti baccatumin kukka. Täällä lisää baccatumien kukista.
Guyanalaisten rungot kasvavat yhteen. Vanha kuva!
Laitoin Guyanalaisen uuteen isompaan ruukkun muutama päivä sitten ja se on varmasti osaltaa vauhdittanut kukan ja nuppujen syntymistä. Tähän kun ynnätään yhteen viime aikojen lämpimät kelit ja runsas auringon paiste, niin ei ihme, että kukkaa pukkaa.

Kukkia ovat myös täynnä aiemmin mainittu Biquinho, kuten myös Orange Habanero (C. Chinense). Niistä kuitenkin lisää myöhemmin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kukkii, vaan ei podita

Jalapeno (C. Annuum) iti
Viime päivinä on ollut aivan mahtava keli. Aurinko on paistanut ja lämmittänyt päivisin. Tämä tietää tietysti chilien nopeampaa kasvua, mikä on hyvä juttu. Pienten taimien kasvun voi havaita ja uudet lehdet kasvavat päivä päivältä.
Itäneitä on nyt 18 kappaletta. Joka lajikkeesta on vähintään yksi itänyt, ellei mukaan lasketa Harold st. Bartsia ja Pink Habaneroa.

Harold st. Barts on laitettu itämään jo tammikuun 18. päivä, joten uskoni sen itämiseen vielä on hyvin, hyvin pieni. Pink Habaneroa laitoin itämään kahdesti aikaisemmin samaan aikaan, kuin Harold st. Bartsia, mutta myös myöhemmin, helmikuun 18. päivä.
Molemmilla kerroilla laitoin kaksi siementä, eikä yksikään noista neljästä ole vielä itänyt. Pink Habaneron itämiskyky onkin näin jälkikäteen ajatellen ainut negatiivinen puoli idättelyissäni tänä vuonna.

Tämäkään Biquinhon (C. Chinense) kukka ei edennyt tästä pidemmälle
Toinen asia, josta olen myös aikaisemmin tänne kirjoittanut on Biquinhon ja Orange Habaneron kukinta. Olen toivonut, että ikkunalta saatava valo riittäisi podien lykkäämiseen, mutta näin ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Aurinko, joka tuolta päivisin jo monta tuntia paistaa ei saa podeja aikaan.  Kukat, jotka syntyvät, viettävät kasvin oksilla aikaa noin viikon, jonka jälkeen ne kuivuvat ja tippuvat pois. Kastellut olen aivan normaalisti, joten siinä en usko syytä olevan. Eipä tuo minulle joka tapauksessa suuri menetys ole, sillä kevään koittaessa kasvit saavat enemmän valoa, joten eiköhän silloinkin

Nyt olen tyytyväinen uusien taimien itävyydestä, enkä ota siitä enää paineita. Itävyydesta on tulossa muutenkin juttua tänne blogiin lisää tulevina päivinä. Myös edellisvuoden "kehäraakit" pärjäävät mielestäni hyvin sillä mitä tarjotaan, vaikka kukat eivät pidemmälle kehitykkään.
Kevättä kohti. Sen mukana chilit kasvavat.