tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lajike-esittely: Aji Cristal (C. Baccatum)

Tyypillinen Aji Cristal podi
Capsicum Baccatumeihin kuuluva Aji Cristal on kotoisin Etelä-Amerikan Chilestä.
Chiliharrastajien keskuudessa lajike on melko suosittu, mikä ei ole ihme sillä kypsä hedelmä on herkullisen hedelmäinen, mehukas ja hiukan makea. Lajikkeen hedelmät tuoksuvat vahvasti ja podin halkaistessa ilmoille löyhähtääkin makea aromi.

Podien maku muuttuu jonkin verran kypsyessä. Tulisuus kuitenkin pysyy kohtuullisen samana. Raakana podi on luonnollisesti kuitenkin hiukan miedompi, kuin täysin kypsänä.
Kypsyessään podi muuttuu vihreästä oranssiksi ja siitä taas punaiseksi. Monien mielestä Aji Cristalin maku on parhaimmillaan oranssina. Kyse on kuitenkin makuasioista, joten omat mieltymykset selviävät kokeilemalla. Aji Cristalia voi kuitenkin syödä myös raakana eli vihreänä. Tällöin maku ja tulisuus eivät ole kuitenkaan välttämättä parhaimmillaan. Sopii hyvin salaatteihin, savustukseen ja leivän päälle.
Kaksi Aji Cristal-pensasta ja raakoja podeja.

Tulisuudeltaan kypsä Aji Cristal on jotakin keskitulisen ja tulisen väliltä. Riippuen tietysti yksilöstä. Scovilleita on yksilöstä riippuen 30 000:sta aina 100 000:teen.

Podit kypsyvät melko nopeasti. Kypsän podin pituus on yleensä 5 - 13 senttimetriä. Muoto on pitkulainen ja suippo. Voi olla hiukan lommoinen.

Kasvina Aji Cristal latvottuu helposti. Jos kasvi saa vähän valoa, niin se alkaa kasvattamaan helposti vartta. Tällainen kasvi tarvitsee tukemista. Pahimmassa tapauksessa podien paino saattaa taittaa tai katkaista hennot oksat. Jos kasvia talvettaa onkin erittäin suositeltavaa käyttää lisävalaistusta.
Jos Aji Cristal saa paljon valoa on tuloksena hyvinvointinen ja podeja pullisteleva kasvi, joka on todella satoisa.

Aji Cristalin kukat ovat tyypilliset baccatumin kukat. Täältä voit lukea lisää baccatumien kukista.

Lajike-esittelyissäni kerron perusasioita kustakin käsiteltävästä lajikkeesta. Scovillemäärät, podien ja  kukkien ulkomuoto ovat asioita, jotka pyrin kertomaan artikkeleissa, sillä ne ovat tärkeitä tunnistuskeinoja lajikkeiden välillä. Tiedot tulevat omista kokemuksistani, sekä lukemistani asioista. Näiden ohessa kerron myös muuta faktaa kyseisestä lajikkeesta.

6 kommenttia:

  1. Hienoa, voinkin sitten kopsailla sulta näitä ;) Meinasin myös tehdä lajike-esittelelyjä. Alan hommaan kyllä vasta syksyllä, kun saan kasveistani kuvia ja maistiaisia.

    VastaaPoista
  2. Senkun kopsaat. Kunhan mainitset nimeni ja taksa on sitten vitonen per jokainen lukukerta. ;) no, joo ehkä ei. Kopsata saat joka tapauksessa, sillä ovathan nämä tiedot tarkoitettukkin levitettäviksi.

    Näitä olisi itselläni tarkoitus kirjoitella, viikon parin välein tai kunnes löytyy tarpeeksi tietoa lajikkeesta. Muutama onkin tuolla luonnoksena.

    VastaaPoista
  3. Jos tällaisia esittlyjä on siis tulossa lisääkin, niin aivan mahtava juttu! :) Tällaisista saa helposti ja tiivistetysti tietoa lajikkeesta. Meni blogi seurantaan. :)

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla jos näistä on jotakin hyötyä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Etsin chili pesaalleni nimeä ja tästä löytyi lähesvarma tunnistus.
    Aji Cristal.

    VastaaPoista
  6. Miten tuo talvehtii?

    VastaaPoista