perjantai 18. tammikuuta 2013

Biquinhon nuppuilua, sekä kauden 2013 ensimmäiset idätykset

Biquinho, Capsicum Chinense, nuppuja
Eilen menin tavalliseen tapaani katsastamaan Biquinhoani ja Orange Habaneroa. Hämmästys oli suuri, kun huomasin Biquinhossa nuppuja. Tarkemmin Orange Habaneroa tutkittuani huomasin siinäkin pieniä nupun alkuja. Biquinhossa ne olivat kuitenkin ihan nuppuja eikä nupun alkuja.

En hämmästynyt siksi, että tämä olisi jotenkin ennenkuulumatonta vaan siksi, että en ole tarjonnut kasveille minkäänlaista lisävalaistusta. Ne ovat vain olleet eteläikkunalla satunnaisella kastelulla.


Nyt vain toivon, että ne saavat siinä myös tulevaisuudessakin tarpeeksi valoa kukintaan ja podin muodostukseen. Biquinho on muutenkin saanut mukavasti lisää lehtimassaa verrattuna leikkauksen jälkeiseen tilanteeseen.

Idätykseen laitetut lajikekkeet

Tänään alkoi meikäläisen osalta myös kausi 2013, kun laitoin idätykseen muutaman lajikkeen. Kyseessä ovat:

-Tobago Sweet (C. Chinense)
-Pink Habanero (C. Chinense)
-Naga Morich (C. Chinense)
-Trinidad Scorpion Morouga Blend, eli     TSMB (C. Chinense)
-Fatalii (C. Chinense)
-Aji Cristal (C. Baccatum)
-Congo (C. Chinense) ja
-Harold St. Barts (C. Chinense)


Lajikkeita on nyt alustavasti siis kahdeksan, joista jokaisesta kaksi siementä itämässä. Hyvällä onnella ja surkealla matikkapäällä laskettuna mahdollisesti 16 kasvia.
Tunnistuslaput näille askartelin hammastikuista, joiden päähän maalarinteippipala, johon jälleen lajikkeen nimi.
Nyt nuo kahdeksan lajiketta ovat tosiaankin vain alkua ja lista tuleekin luultavasti päivittymään muutaman muun lajikkeen johdosta.






Laitoin idätettävät ihan vain normi taimimultaan ilman minkäänlaisia hienompia lauttaviritelmiä.Ne ovat samassa paikassa, kuin vuosi sitten idätykseen laittamani ensimmäiset chilit. Vierellä siis Biquinho ja Orange Habanero.

Kaikki chilit samassa. Vasemmalla idätyksessä olevat, takana oikealla Orange Habanero (C. Chinense) ja edessä oikealla  Biquinho (C. Chinense)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Chilit - Ikuinen oppimatka

”Jokainen on joskus aloittelija, toiset loppuelämän." ~hessi~

Näin on aiemmin todennut Chilifoorumilla käyttäjä "hessi".

Ylläoleva on viisaasti sanottu:
Ensinnäkin. Jokainen aloittaa joskus jostain. Nyt puhun chileistä, mutta tämä pätee kaikkeen.
Toiseksi. Aina löytyy uutta opittavaa. Kaikesta. Nyt puhun taas chileistä, joten otan ne esimerkiksi: On lukemattomia erilaisia lajikkeita, liuta erilaisia kasvatusmenetelmiä, plus erilaiset omat projektit kuten bonchit, risteytykset, ruoanlaitto chileistä, jne.

Turbo Pube, Capsicum Pubecens
Näin uuden kasvatuskauden alulla tuntuu samalta, kuin vuosi sitten. Idätän suurimmaksi osaksi eri lajikkeita, kuin viime kaudella. Niiden kasvusta on siis paljon opittavaa.

Vuosi sitten, kun aloitin chilien kasvatuksen, en tiennyt chilien kasvatuksesta hölkäsen pöläystä. Tökkäsin eri lajikkeita vain samaan ruukkuun pikku ruukkuun ja asetin ruukun ikkunan eteen. Siinä ne sitten itivät kukin eri tahtiin, kunnes kasvoivat  niin isoiksi, että taimet piti laittaa omiin ruukkuihinsa. Siinä vaiheessa alkoi kasvattamisessani tietty johdonmukaisuus ja järkevyys, johon pyrin edelleen.

Toukokuun aikoihin rupesin vain pitämään kasveja ulkona päivisin. Iltaisin toin sisälle. En ollut kuullutkaan totuttamisesta.

Kesäkuussa alkoi ensimmäisiä kukkia ilmestymään. Sen jälkeen Heinäkuussa olin huolissani lähteekö  kukista varmasti podeja kasvamaan. Tämän jälkeen huolehdin podien värinvaihdoksesta, joka kesti "epäilyttävän pitkään". Ensimmäiset kypsät podit kerättyäni olin jo luottavaisin mielin loppukauden.

Biquinhosta tehty bonchinalku

Syys- Lokakuussa opeteltavaa oli bonchipuuhissa. Tämän onnistumisesta olin ehkä eniten huolissani, sillä bonchia lähdin värkkäämään Biquinhosta, joka on rakkaimpia kasvejani. Tähän asti on kuitenkin sujunut ihan hienosti.

Niin, tosiaan. Nyt tuntuu siltä, että olen samalla viivalla, kuin vuosi sitten. Oppinut olen toki, sekä
aion suosiolla ohittaa tänä vuonna viime vuoden virheet.

Niinhän se kuitenkin menee, että virheitä tulee. Loppupeleissä niistä kuitenkin oppii.
Aina löytyy uutta opittavaa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Ulkoasukysely.


Aikaisemmasta ilmoituksesta huolimatta, olen jälleen joutunut hiukan säätämään blogin kanssa. Osalla leveydet hiukan ....... menivät mönkään ja olen joutunut korjailemaan niitä. Leveyksien ohella korjailin fonttikokoja.

Jossain vaiheessa tajusin, että voisin kysyä teiltä lukijoilta mielipidettä blogini ulkoasusta.
Siispä olen julkaissut blogin yläoikeaan laitaan kyselyn, johon kannattaa antaa äänensä. Aikaa vastaamiseen on hiukan yli viikko.

Antakaa siis äänenne kuulua! Äänestäkää vaikka blogissani ei olisi parannettavaa. Jos parannettavaa löytyy, niin kertokaa parannusehdotuksia tähän alle, kommenttiosioon!

Vain äänestämällä voitte vaikuttaa! Valta on teillä.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Nopeat ruis-, chilisandwichit

Nyt on avattu uusi vuosi, 2013. Sen kunniaksi voi nauttia vaikka chilillä höystettyjä ruokia tai välipaloja. Aina ei ole kuitenkaan aikaa tehdä ruokaa pitkään ja yllätysvieraille pitää saada nopeaa ja hyvää syötävää.
Itsetehdyt välipalaleivät chilillä ovat herkullinen ja kaikin puolin terveellisempi vaihtoehto valmisleiville. Leivistä voi tehdä oman maun mukaisia ja tulisuusastetta voi vaihdella.
Lisäksi, mikään ei lämmitä kylmänä talvipäivänä, kuin chilillä höystetty leipä.

Ruis-, chilisandwich

-Kaksi ruispalaa ym. ruisleipää
-Habanerochilisoossia
-Muutama Aji Cristal viipaloituna
-Suolakurkkua parisen viipaletta
-Pari tomaattia
-Vähän juustoa päälle (Edam tms.)
-Kinkkuviipaleita
.............................................................................

HUOM! Muista suorittaa molemmille leivänpuolikkaille!
-Kaada chilisoossia reilusti leipien päälle. Kannattaa tasoittaa tasaisesti ympäri leipiä.
-Viipaloi Aji Cristalit ja tökkää leipästen päälle
-Suolakurkut tuovat hyvän maun leipiin, joten suosin sitä tässä. Leikkaa niitä muutama viipale. Ja asettele leipien päälle.
-Tomaattiakin kannattaa laittaa
-Kinkkua älä jätä väliin. Se tuo loistavan lisän leipiin. Lisäksi välipalastasi tulee täyttävämpi.
-Pari ohutta viipaletta juustoa tai juustoraastetta päälle. Tottumattomille helpotus poltteeseen, mutta kokeneemmille en suosittele paljoa.

-Kun aikaisemmat vaiheet on suoritettu, niin leivät päällekkäin ja n. 1,5 minuutiksi mikroon.

-Leivät pois mikrosta ja a'vot! Makunystyröille nautinnollinen gourmeruoka on valmis.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Blogi sai viimeisen silauksen

Nyt blogini on saanut nyt ulkoasullisesti viimeisen silauksen. Olen tehnyt pieniä muutoksia blogin ulkoasuun, joten lukemisen ja selailun pitäisi olla nyt aiempaa mukavampaa.

Olen säätänyt fonttikoot kohdalleen, muuttanut sivupalkkien ja blogitekstien leveyksiä järkevämmiksi, jolloin tekstien tasaus on parempi.
Viimeisimpänä ja tärkeimpänä säädin otsikon taustalla olevan kuvan kokoa siten, että se ei peitä liikaa näytöstä.

Pieniä muutoksia, mutta selauskokemukseen vaikuttavia.
Voin sanoa, että nyt blogini on sellainen, kun haluan sen olevankin.

torstai 27. joulukuuta 2012

Chilit - Vuoden vihannes 2013

Chilit on valittu vuoden 2013 vihannekseksi. Tämä käy ilmi Kauppapuutarhaliiton julkaisemasta  tiedotteesta.
Tiedote kannattaa käydä lukaisemassa, vaikkakin vakavammat harrastajat saavat siitä tuskin paljoa uutta asiaa irti.
Kasvattamisesta tiedotteessa ei juurikaan kerrota, vaan keskitytään enemmin chilien alkuperästä, kapsaisiinista ja terveellisyydestä kertomiseen.

Kuvassa helppohoitoinen Capsicum Annuum lajin lajike, Jalapeno Hercules


Chilien käyttö ja kasvatus ovat Suomessa nousussa ja yhä useampi on kokeillut, tai aikoo kokeilla chilien kasvatusta. Chilit ovat saaneet myös entistä enemmän huomiota "Chilifestien" ansiosta, joilla kävi tänä vuonna yli 20 000 ihmistä

Blogini vasemmassa laidassa on hyödyllisiä linkkejä chiliaiheisille sivustoille ja jos kiinnostusta löytyy yhtään chilien kasvatukseen tai tiedon kartuttamiseen, niin sivut kannattaa tsekata.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulu on täällä taas... Yhteenveto kaudesta 2012

Joulu on täällä taas. Se merkitsee sitä, että ei ole pitkä aika siihen, kun idätän ensimmäiset chilini kaudelle 2013. Se taas merkitsee sitä, että syksyn ja alkutalven levolla ollut blogini rupeaa heräilemään.
Syy blogini pitämään hiljaisuuteen on selvä. Ei ole ollut mitään kerrottavaa. Lokakuun lopulla keräilin viimeiset podit.

Nyt on siis yhteenvedon aika. Miten meni ensimmäinen vuoteni chilien parissa.
Itse olen kohtuu tyytyväinen saavutukseeni. Vaikken tarkemmin sadon yhteispainoa ole mitannutkaan, niin olen silti saanut miettiä mihin chiliä tuppaisi.

-Helmikuun puolella laitoin ensimmäiset chilin siemenet itämään. Kaikki samaan ruukkuun. Olin taitamaton, tietämätön ja amatööri. Viikon odottelun jälkeen ensimmäisiä merkkejä näkyi.
-Helmikuun lopussa istutin reilusti kasvaneet taimet omiin ruukkuihinsa.
-Maaliskuun lopussa laitoin idätykseen Aji Cristalit ja Turbo Pubet
-Toukokuussa aloin totuttelemaan chilejä ulkoilmaan. Ne viettivät aikaa lämpiminä päivinä ulkona mutta yöksi toin ne aina sisälle
-Kesäkuussa pysyvästi ulos kasvatuskaappiin
-Ensimmäiset kukat kesäkuussa
-Ensimmäiset podinalut heinäkuussa
-Heinäkuun lopussa ensimmäiset omat chilimaistiaiset. Kyseessä oli Biquinho. Siemenet talteen
-Podia pukkaa
-Viimeisimmät kypsät podit sain lokakuun lopussa Orange Habanerosta.
-Lokakuun lopussa Biquinhosta bonchi.

Tulevana vuonna aion raportoida entistä tarkemmin ja pistää kaikki tärkeät päivämäärät muistiin.
Mutta ennen sitä:

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE BLOGIN LUKIJOILLE!!!!