sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Blogi sai viimeisen silauksen

Nyt blogini on saanut nyt ulkoasullisesti viimeisen silauksen. Olen tehnyt pieniä muutoksia blogin ulkoasuun, joten lukemisen ja selailun pitäisi olla nyt aiempaa mukavampaa.

Olen säätänyt fonttikoot kohdalleen, muuttanut sivupalkkien ja blogitekstien leveyksiä järkevämmiksi, jolloin tekstien tasaus on parempi.
Viimeisimpänä ja tärkeimpänä säädin otsikon taustalla olevan kuvan kokoa siten, että se ei peitä liikaa näytöstä.

Pieniä muutoksia, mutta selauskokemukseen vaikuttavia.
Voin sanoa, että nyt blogini on sellainen, kun haluan sen olevankin.

4 kommenttia:

  1. Tämä taitaa olla ikuisuuskysymys niin kauan kuin näytöt ovat erilaisia. Minulla osa kuvasta rajautuu ulos ja oikeasta sivupalkista näkyy alle puolet, mutta ei minun takiani kannata ryhtyä säätöihin. Macissa saa näppärästi zoomattua näyttökuvaa pienemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minä pelkäsinkin. Eri näyttökoot, kuvasuhteet ja selaimet tekevät hommasta kinkkisen. Itse testasin toimivuuden IE9:sillä, Chromen tuoreimmalla versiolla, sekä Safarin tuoreimmalla versiolla. Näillä kaikilla oletuszoomiasetuksilla. Toivotaan, että homma pelittää muilla.

      Poista
  2. Täällä toimii hyvin ja jää jopa tilaa sivuille. Ilmeisesti suht isohko fonttikoko on tarkoituksella? Eipä sen puoleen, mulla näytössä ilmeisesti jotain vikaa ja kaikki tekstit on suhmuraisia ja isomman fontin ainakin näkee ilman silmien siristyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että pelittää.
      Juu, isohko fonttikoko on tarkoituksella valittu, koska mielestäni se luoselkeämmän kuvan.

      Poista