Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levyarvostelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levyarvostelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Arvostelu: Bon Jovi, What About Now

Viime aikoina ei ole chilien osalta oikein mitään erikoista tapahtunut. Lisää itäneitä ei ole ilmaantunut ja uusien lehtien kasvaminenkin on hitaanpuoleista. Siispä tässä postauksessa en chileistä kerro ja sen itselleni suon. Toivottavasti te lukijatkin suotte. Poikkean hiukan blogini aiheesta ja käsittelen nyt Bon Jovin uutta albumia, What About Now.

Albumi julkaistiin 8.3 ja sen jälkeen se on levittäytynyt hiljalleen ympäri maailmaa. Suomeen levy saapui myyntiin 13.3. Toki levyn on voinut ostaa Suomesta digitaalisena versiona ennen fyysisen albumin myynnin aloitusta täällä.

What About Now on Bon Jovin 12. studioalbumi. Edellinen ilmestyi vuonna 2009 The Circlen muodossa. Näiden välissä ilmestyi Greatest Hits, jolta löytyy Bon Jovin historian kuuluisimmat hitit.

Bon Jovin musiikki on kokenut pienen muutoksen 2000 luvulle siirryttäessä ja What About Now jatkaa sitä linjaa. Aikaisempi räväkkä 80-luvun hard-rock on muuttunut rauhallisemmaksi ja aikuisemmaksi rokiksi. Musiikin voi silti tunnistaa ehdaksi Joviksi.

Uutta albumia myydään kahtena erilaisena versiona. Standardina ja sitten ns. "Deluxe"-versiona. Kappaleet ovat sovitukseltaan samoja, mutta Deluxe-versiossa on neljä muuta kappaletta, joita ei Standardissa ole.
Näitä kappaleita on "With These Two Hands", "Not Running Anymore", "Old Habits Die Hard", sekä "Every Road Leads Home to You"

Kappalelista:
1. Because We Can
2. I'm With You
3. What About Now
4. Pictures of You
5. Amen
6. That's What the Water Made Me
7. What's Left of Me
8. Army of One
9. Thick as Thieves
10. Beautiful World
11. Room at the End of the World
12. The Fighter
13. With These Two Hands
14. Not Running Anymore
15. Old Habits Die Hard
16. Every Road Leads Home to You

Musiikin tunnistaa heti Bon Joviksi. Suurimmassa osassa kappaleita on rytmitys iskevää ja musiikista tulee hyvälle mielelle. Kappaleiden sanoituksissa hoetaankin paljon, ettei saa antaa periksi. Tästä hyvä esimerkki on "Army of One"-kappale, jonka kertosäkeessä sanotaan moneen kertaan "Never  give up! Never! Never give up! Never!", sekä kappale "Because We Can", jossa sanotaan "I don't wanna be another wave in the ocean. I am a rock, not just another grain of sand". 
Pitää olla vahva eikä antaa periksi. 
Jon Bon Jovi sanoi, että levy piti saada ulos nyt, koska muuten sanoitukset menisivät vanhaksi. Sanoissa käsitellään paljon nykyajan ajatuksia.

Huomaa, että bändi on ollut yhdessä pitkään, sillä kaikki pelaa hyvin yhteen. Rumpali Tico Torres luo hyvän rytmin kappaleille, jotka Richie Sambora tyylittelee kitarariffeillä ja David Bryan koskettimilla. Komeuden kruunaa Jon Bon Jovin laulu, joka ei kylläkään yllä enää aivan esimerkiksi hittibiisi Runawayn korkeimpiin ääniin. Se on kuitenkin ymmärrettävää. Onhan kaverilla ikää viidenkymmenen. Tämä ei kuitenkaan ole tämän levyn kappaleiden ongelma.

Kappaleet ovat pääosin mukaansatempaavia ja niitä jaksaa kuunnella pitkään. Kuitenkin muutaman kappaleen kohdalla, kuten Amen ja The Fighter, musiikin tempo laskee ja alun räväköiden 
rokkibiisien jälkeen hidastempoisempia kappaleita ei välttämättä jaksa kuunnella, vaan näiden yli  saataa skipata muutaman kuuntelukerran jälkeen.

Räväkämmistä ja vauhdikkaammsita kappaleista voisi ottaa esimerkkinä "Because We Can":in, sekä "What About Now":n ja "That's What the Water Made Me":n. Kappaleet ovat mukaansatempaavia niitä jaksaa kuunnella kyllästymättä. Vauhdikkuus ja iloisuus paistaa näistä biiseitä, kuten monesta muustakin.

Bon Jovi tekee uuden albuminsa pohjalta "Because We Can"-kiertueen, joka on käynnissä parhaillaan Yhdysvalloissa. Se saapuu myös Suomeen 26.5., jolloin Jon Bon Jovi tulee kiertueensa kanssa Tampereelle. Keikalla kuullaan varmasti "What About Now-albumiltakin biisejä. Näitä ovat varmasti ainakin sinkut "Because We Can", sekä "What About Now".

Yhteenveto:
Onko Bon Jovin uusi albumi sitten onnistunut? Sanoisin, että on. Vaikka hitaampien kappaleiden kohdalla tuntuu albumi hiukan puuduttavalta, räjäyttävät vaudikkaat biisit, jotka tempaavat mukaansa, potin. Erityisesti sanoituksessa on mielestäni onnistuttu, sillä se iskee suoraan nykyaikaan ja on voimia antavaa.
Kuitenkin jos mm. kappaleita "Because We Can" ja "Pictures of You" ei olisi ollut mukana, olisi kokonaisuus voinut olla tylsempi.
Nyt albumista jäi positiivinen ja energinen kuva. Huomaa, että Bon Jovin jätkät tekevät tätä hommaa täysillä, eikä ikä näytä painavan.
Jos muutamia hidastempoisempia kappaleita ei lasketa on uusi albumi loistava kokonaisuus. Hidastempoiset biisit kuitenkin hiukan pudottavat arvosanaa.

Kaiken kaikkiaan "What About Now"-albumi on onnistunut kokonaisuus, joka ansaitsee plussaa energisistä biiseistään ja loistavasta sanoituksestaan.

Arvio: 4/5