Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bonchi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bonchi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. tammikuuta 2013

Biquinhon nuppuilua, sekä kauden 2013 ensimmäiset idätykset

Biquinho, Capsicum Chinense, nuppuja
Eilen menin tavalliseen tapaani katsastamaan Biquinhoani ja Orange Habaneroa. Hämmästys oli suuri, kun huomasin Biquinhossa nuppuja. Tarkemmin Orange Habaneroa tutkittuani huomasin siinäkin pieniä nupun alkuja. Biquinhossa ne olivat kuitenkin ihan nuppuja eikä nupun alkuja.

En hämmästynyt siksi, että tämä olisi jotenkin ennenkuulumatonta vaan siksi, että en ole tarjonnut kasveille minkäänlaista lisävalaistusta. Ne ovat vain olleet eteläikkunalla satunnaisella kastelulla.


Nyt vain toivon, että ne saavat siinä myös tulevaisuudessakin tarpeeksi valoa kukintaan ja podin muodostukseen. Biquinho on muutenkin saanut mukavasti lisää lehtimassaa verrattuna leikkauksen jälkeiseen tilanteeseen.

Idätykseen laitetut lajikekkeet

Tänään alkoi meikäläisen osalta myös kausi 2013, kun laitoin idätykseen muutaman lajikkeen. Kyseessä ovat:

-Tobago Sweet (C. Chinense)
-Pink Habanero (C. Chinense)
-Naga Morich (C. Chinense)
-Trinidad Scorpion Morouga Blend, eli     TSMB (C. Chinense)
-Fatalii (C. Chinense)
-Aji Cristal (C. Baccatum)
-Congo (C. Chinense) ja
-Harold St. Barts (C. Chinense)


Lajikkeita on nyt alustavasti siis kahdeksan, joista jokaisesta kaksi siementä itämässä. Hyvällä onnella ja surkealla matikkapäällä laskettuna mahdollisesti 16 kasvia.
Tunnistuslaput näille askartelin hammastikuista, joiden päähän maalarinteippipala, johon jälleen lajikkeen nimi.
Nyt nuo kahdeksan lajiketta ovat tosiaankin vain alkua ja lista tuleekin luultavasti päivittymään muutaman muun lajikkeen johdosta.






Laitoin idätettävät ihan vain normi taimimultaan ilman minkäänlaisia hienompia lauttaviritelmiä.Ne ovat samassa paikassa, kuin vuosi sitten idätykseen laittamani ensimmäiset chilit. Vierellä siis Biquinho ja Orange Habanero.

Kaikki chilit samassa. Vasemmalla idätyksessä olevat, takana oikealla Orange Habanero (C. Chinense) ja edessä oikealla  Biquinho (C. Chinense)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Chilit - Ikuinen oppimatka

”Jokainen on joskus aloittelija, toiset loppuelämän." ~hessi~

Näin on aiemmin todennut Chilifoorumilla käyttäjä "hessi".

Ylläoleva on viisaasti sanottu:
Ensinnäkin. Jokainen aloittaa joskus jostain. Nyt puhun chileistä, mutta tämä pätee kaikkeen.
Toiseksi. Aina löytyy uutta opittavaa. Kaikesta. Nyt puhun taas chileistä, joten otan ne esimerkiksi: On lukemattomia erilaisia lajikkeita, liuta erilaisia kasvatusmenetelmiä, plus erilaiset omat projektit kuten bonchit, risteytykset, ruoanlaitto chileistä, jne.

Turbo Pube, Capsicum Pubecens
Näin uuden kasvatuskauden alulla tuntuu samalta, kuin vuosi sitten. Idätän suurimmaksi osaksi eri lajikkeita, kuin viime kaudella. Niiden kasvusta on siis paljon opittavaa.

Vuosi sitten, kun aloitin chilien kasvatuksen, en tiennyt chilien kasvatuksesta hölkäsen pöläystä. Tökkäsin eri lajikkeita vain samaan ruukkuun pikku ruukkuun ja asetin ruukun ikkunan eteen. Siinä ne sitten itivät kukin eri tahtiin, kunnes kasvoivat  niin isoiksi, että taimet piti laittaa omiin ruukkuihinsa. Siinä vaiheessa alkoi kasvattamisessani tietty johdonmukaisuus ja järkevyys, johon pyrin edelleen.

Toukokuun aikoihin rupesin vain pitämään kasveja ulkona päivisin. Iltaisin toin sisälle. En ollut kuullutkaan totuttamisesta.

Kesäkuussa alkoi ensimmäisiä kukkia ilmestymään. Sen jälkeen Heinäkuussa olin huolissani lähteekö  kukista varmasti podeja kasvamaan. Tämän jälkeen huolehdin podien värinvaihdoksesta, joka kesti "epäilyttävän pitkään". Ensimmäiset kypsät podit kerättyäni olin jo luottavaisin mielin loppukauden.

Biquinhosta tehty bonchinalku

Syys- Lokakuussa opeteltavaa oli bonchipuuhissa. Tämän onnistumisesta olin ehkä eniten huolissani, sillä bonchia lähdin värkkäämään Biquinhosta, joka on rakkaimpia kasvejani. Tähän asti on kuitenkin sujunut ihan hienosti.

Niin, tosiaan. Nyt tuntuu siltä, että olen samalla viivalla, kuin vuosi sitten. Oppinut olen toki, sekä
aion suosiolla ohittaa tänä vuonna viime vuoden virheet.

Niinhän se kuitenkin menee, että virheitä tulee. Loppupeleissä niistä kuitenkin oppii.
Aina löytyy uutta opittavaa.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Bonchi-, eli bonsaichiliyrityksiä


Bonchi, eli bonsaichili on näppärä ja onnistuessaan kaunis tapa pistää chili talvehtimaan ja sanoisin, että jokaisen chilistin pitää jossain vaiheessa kokeilla sitä. Se on kuitenkin melko vaativaa ja saatta kestää melko kauan ennen kuin haluttuun tulokseen on päästy.

Biquinho alkuperäisessä ruukussaan
ennen leikkauksia
Itse lähdin bonchiyrityksiin tänään, kun leikkasin
Biquinhoani hiukan siistimmäksi. Runsas lehtimassan vähentyminen vaati kuitenkin myös juurien siistimistä ja vähentämistä, joten sitäkin harrastettiin.

Minulla ei ollut mitään erityisempiä "bonchinhoitovälineitä", vaan mentiin ihan perus oksasaksilla, Fiskarsin oransseilla ja tietenkin omilla sormilla näprättiin.

Minkäänlaista kokemusta minulla ei ollut bonchijutuista ennen tätä, mutta olin selaillut todella ahkerasti mm. Fataliin bonchiohjetta, sekä lueskellut juttuja chilifoorumi.fi:n bonchiosiolta.
Molemmat ovat englanniksi, mutta jos minäkin ymmärsin, niin sinäkin ymmärrät! ;)




 
Lehtimassaa lähti melko runsaasti
Tämmöinen risu jäi jäljelle
Oksien leikkelyn jälkeen otin sormet käyttöön ja sain muutaman minuutin puhteen jälkeen mullat pois juurten ympäriltä ja pääsin leikkelemään niitä.

Juurten leikkelyn jälkeen kävin ulkoa sateesta hakemassa pari kiveä ja sammalta (älkää kysykö miksi en hakennut ennen), jotta saatoin yrittää tehdä bonchistani hiukan koristeellisemman.

Lopputulos
Asettelin kiven kasvin alle ja peitin hiukan juuria mullalla, mutta jätin kuitenkin sen verran peittämättä, jotta saatoin peittämättömiä juuria asetella ja säätää niiden kanssa.

Asetin mullan päälle melko pyöreän kiven, jonka ylitse vedin kaksi juurta.

Nostin myös muutamia juuria hiukan ylös ns. koristeeksi.

Tämän jälkeen asettelin hakemani sammalen mullan päälle, mutta jätin kuitenkin sen verran peittämättä, jotta juuria ja kivi jäi näkyviin.

Lopputulokseen olen melko tyytyväinen, kun ottaa huomioon, että tämä oli ensimmäinen yritykseni.
Nyt vielä muutama kuva:

                                   

Nostin muutamia pienempiä juuria pinnalle
Asettelin myös pari juurta kiven ylitse



Vielä kerran lopputulos, johon päästiin noin puolen tunnin työn jälkeen
Bonchinalkuni on nyt suurella eteläikkunalla, johon paistaa koko päivän aurinko (tai siis paistaisi, jos ei olisi koko ajan pilvistä), joten se saa siinä runsaasti valoa.
Saa nähdä miten homma lähtee tuosta edistymään, mutta alkuun olen tyytyväinen.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

torstai 13. syyskuuta 2012

Tavoitteita ja suunnitelmia ensi kaudelle

Tuleva kausi on toinen chilinkasvatuskauteni ja kaiken järjen mukaan minulla pitäisi nyt olla enemmän kokemusta ja tietotaitoa. Toivon näin olevankin.

Olen miettinyt onko minulla tavoitteita ensi kaudelle. Niitä ei liiemmin ole. En toivo viiden kilon satomäärää tai kaksimetrisiä kasveja, jotka notkuvat podeista. Tavoitteet ovat varsin tavoitteettomat:

-Jokaisesta lajikkeesta 5 kypsää podia.
-Itämiskykyisiä siemeniä joka lajikkeesta muutamia
-Ötökät pysyvät kurissa. Eli ei ötökkäinvaasiota chilien sekaan.
-Satoa aikaisemmin, kuin tänä vuonna.

Tuossa tärkeimmät tavoitteeni. Kasvatukseni on edelleen ns. "chillailukasvatusta", mistä nimimerkkinikin tulee, eli kasvatan lähinnä kasvatuksen hauskuuden vuoksi. En niinkään sadon, vaikka sitäkin saisi tulla.
Viimeinen tavoite on helppoa saavuttaa: chilit aiemmin itämään! Viime kaudella laitoin vasta maaliskuussa chilit idätykseen, Aji Cristalit ja Turpo Pubet huhtikuussa!!!!!
Tuo kuulostaa näin jälkikäteen melko järjettömältä, mutta olinhan tuolloin kokematon chilien suhteen.

Entä suunnitelmia? Kyllä on!

-Chilit aiemmin itämään, jotta satoa tulisi aiemmin.
-Haluan tehdä bonchin! Sitä yritän värkätä luultavasti jostakin tämän kautisesta kasvista. (Orange Habanero esim.)
-Chinensehallintaa.  Haluan pysyä suurimmaksi osaksi chinenseissä, niiden kauniin ulkonäön ja melko kompaktiutensa takia.
-Voisin yrittää kokeilla jotakin risteytystä.

Mielipiteeni ja suunnitelmani saattavat, ja luultavasti muuttuvatkin, kuukausien mittaan, joten tämä ei ole lukkoonlaitettua. Jos jollakin idoita, niin saa ja pitää, pistää kommenttikenttään.